Tänään lähtivät viikonloppuna kaadetut tukit sahalle. Se oli ensimmäinen konkreettinen teko ja toi hieman lähemmäs sitä ajatusta, että saunaamme joskus ehjätäänkin, sen sijaan että sitä vain puretaan.
Operaatiosta tulee monivaiheinen ja pitkä. Ja koska minä en koskaan muista mitään, olisi hauskaa kirjailla asioita ylöskin. Pettämätön itseironiani lähes vaatii, että epätoivoiselle aherrukselleni voisi joku nauraa, siispä tästä toheloinnista on syytä tehdä julkista!
Avataanpa hieman. Olen 0-vuotiaasta asti viettänyt kaikki kesäni ihanassa mummolassani entisessä Enon kunnassa. Kyseessä on äidinäitini (Mummin) ja siten myös äitini lapsuudenkoti, pohjoiskarjalaisen pienviljelijyyden esimerkillinen ilmentymä. Taivaanvanha hirsitalo, navetta, aitta - ja sauna. Toistaiseksi kaikki on pysynyt paikoillaan. Minä olen saattanut venähtää ensimmäisen mummolankesäni jälkeen vajaat kaksi metriä, kaikki muu lienee painunut kasaan. Joskus Mummi sentään tulee hoitamaan minua vielä tänne, mutta useimmiten minä hoidan Mummia. Niinkuin silloin joskus sovittiin.
Kasaanpainuneista eniten lienee vajonnut pihan laidassa retkottava sauna. Se on sijainnut kivinurkkiensa päällä niin kauan, ettei kukaan tiedä. Ehkä ei isä jumalakaan, koska kuka se nyt jaksaa kaikista saunoista pitää lukua kun on niin monta kaitsettavaa. Sauna oli edellisessä ammatissaan savusaunana toimiessaan yrittänyt palaa kahdesti, kunnes se ehkä noin 50-luvulla muutettiin uloslämpiäväksi, paneloitiin ja paketoitiin. Kasvojenkohotus ei tosin ole hidastanut uppoamista - sauna on rakennettu suon päälle ja sinne se on hiljalleen vajonnut alimpia hirsiään myöten. Uskollisesti se on silti jaksanut lämmetä ja hoivata perheenjäsenteni jäseniä.
Viime kesänä räystäslaudat putosivat, huopakaton huomasin olevan pelkkä kuoppa ja ovista ei mahdu kulkemaan kumartamatta syvempään kuin kirkossa syntisäkin on sopivaa. En vieläkään nauti insinööritason kuukausipalkkaa enkä ole muutenkaan edennyt elämässäni siihen pisteeseen, että voisin seesteisin ja tyynin mielin alkaa entisöidä kriittiseen pisteeseen kurjistunutta saunaparkaani. Siispä ennakkoperinnöstä kättä päälle ja pankkiin.
Ennakkoperintö riittää juuri ja juuri uuteen kattoon.
On siis oltava luova.
Siitä luovuudesta tästä nyt on kysymys. En ole koskaan rakentanut mitään (paitsi lehtikompostorin kesäkuussa) eikä tähän hullunmyllyyn ajautunut reppana avopuolisonikaan. Mutta me nykynuoret katsotaankin youtubesta miten hirsisaunaa rakennetaan ja syöksytään persiit edellä puuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti