Kas vain, yli kaksi vuotta viimeisestä kirjoituksesta. Bloggausväsymys ei yllättänyt ollenkaan, arvasin että niinhän siinä kuitenkin käy. Ajattelin, että hirrenveistäjä kirjoittaisi sanan tai pari omasta operaatiostaan ja sitä odotellessa siinä työmaa etenikin jo aimo harppauksin eikä ehtinyt päivittää. Sitten tapahtui jotain, joka teki saunan rakentamisesta, hengittämisestä ja tulevaisuuden ajattelemisesta pitkäksi aikaa mahdotonta. Rakas, ainoa mummini lähti taivaan kotiin 22.11.2016 82 vuoden iässä.
Mummin kuoleman jälkeinen talvi oli kylmä, pitkä ja loppumattoman tuntuinen. Mummin hautaamisen jälkeen Jaakob joutui hautaamaan parhaimman ystävänsä ja sen jälkeen hautasimme vielä Aini-tädin, joka lähti pikkusiskonsa, mummini, perään. Kevät ei millään meinannut tulla, eikä meistäkään tuntunut siltä, että haluaisimme tulla mummilaan kesäksi. Ei ollut mummilaa, ei mummilan saunaa, oli vain iso talo täynnä menneisyyttä ja sen pihalla keskeneräinen työmaa. Sitten kuitenkin, kun kesäkuu oli jo pitkällä, vaikka kesä viipyikin luvattoman kauan, pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja tulimme. Piti vetää henkeä ja jatkaa eloa. Viime syksynä mummilasta tuli virallisesti minun taloni ja minun tonttini ja minun saunamme, meidän saunamme. Joka oli edelleen kesken.
Meillähän oli mummin kanssa sopimus, että mummi ei saa kuolla ennenkuin sauna on valmis. Vaikka mummille sattuikin nyt tällainen sopimusrikko, josta en voi häntä itseään syyttää, piti meidän Jaakobin kanssa kuitenkin jatkaa aherrusta.
En tiedä, tuleeko nyt jatkossa kirjoitettua tänne yhtään sen enempää, mutta keskeneräisyys jäi vaivaamaan minua, joten haluan nyt raapustaa tänne lyhyen, mutta ytimekkään selonteon toissasyksyn hirrenveiston yhden miehen koitoksen jälkeisistä remontin vaiheista.
Jaakob tekaisi siis uudet hirret, jotka varsin hulvattomin menetelmin saimme paikoilleen Rami-serkkuni toimiessa jälleen työnjohtajan viransijaisena. Saunan kehikko oli ylöstunkkauksen, alasromahduksen, takaisinsiirron, uuden tunkkaksen, hirsien irrottelun ja ajan hampaan vaikutuksen jälkeen levinnyt alaosastaan niin, etteivät uudet hirret yhtäkkiä olleetkaan sopivia. Konstit on monet sanoi akka kun kissalla pöytää pyyhki ja kuroimme kuormaliinoilla ja räikällä saunan helmat kasaan ja uudet hirret saatiin paikoilleen. Tönö sai heti hurjasti uutta ryhtiä ja korkeutta yhden lisähirsikierroksen verran. Vinoon rytkähtäneen katon korjasimme siten, että viritimme kuormaliinan katon tukiparrujen ja saunan vieressä seisovan koivun väliin ja vinssasimme katon paikoilleen, lekalla hellästi auttaen.
Hökötys tunkattiin vielä kerran vähän ylemmäs, kun Jaakob muurasi nurkkakivet eli harkot nurkkien alle. Jaakob totesi siinä, että hän rakastaa muuraamista. Hymyssäsuin hän syyssateiden vihmoessa mätki harkkojen alle ja väliin itse vatkaamaansa sementtiä ja pitipä hän muuraamisesta niin paljon, että yhä uudestaan ja uudestaan muurasi nurkkakivet. Minä kannustin vieressä, kunnes ilo yltyi niin suureksi, että totesin minun olevan parempi pysyä kauempana.
Kun kaupunkiinmuutto lähestyi ja minä sairastuin totaalisesti voimat vieneeseen flunssaan ja magasin akka utra pahnoillani, tempaisi Jaakob terassin poikkiparrut ja pystyparrut paikoilleen. Puuttui enää katto, ja se onkin toinen tarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti